Ruokaviennin ekosysteemi -hanke toteutettiin vuosina 2023–2025 Into Seinäjoki Oy:n ja Foodwest Oy:n yhteistyönä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoituksella.

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa Etelä-Pohjanmaan asemaa kansallisena ja kansainvälisenä ruokaviennin osaamiskeskittymänä sekä kehittää yrityslähtöisiä toimintamalleja, jotka tukevat suomalaisten elintarvikeyritysten kansainvälistymistä. Hankkeessa painotettiin ekosysteemimäistä yhteistyötä, jossa julkinen sektori, yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä kansalliset ja kansainväliset verkostot toimivat yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

 

Hanke vastasi ajankohtaiseen tarpeeseen vahvistaa Suomen ruokaviennin rakenteita, osaamista ja kilpailukykyä. Elintarvikeala on strategisesti merkittävä sektori Suomen huoltovarmuudelle, aluekehitykselle ja talouskasvulle. Kansainvälisten markkinoiden vaatimukset, kuluttajakäyttäytymisen muutokset sekä kestävän kehityksen tavoitteet edellyttävät uudenlaisia toimintamalleja ja osaamista. Ruokaviennin ekosysteemi -hanke pyrki vastaamaan näihin haasteisiin luomalla pysyviä yhteistyörakenteita ja vahvistamalla alueellista roolia valtakunnallisessa kehittämistyössä.

 

Hankkeen aikana tunnistettiin yhdessä sidosryhmien kanssa yrityslähtöisiä tarpeita, jotka on tulevaisuudessa huomioitava Suomen ruokaviennin pysyvän arkkitehtuurin rakentamisessa ja kehittämisessä. Hankkeen haasteena, mutta toisaalta myös mahdollisuutena, oli samanaikaisesti käynnissä oleva julkishallinnon (esim. eri ministeriöiden roolit) uudelleenorganisoituminen ruokaviennin osalta. Tätä muutosprosessia pyrittiin koko ajan huomioimaan hankkeen edetessä, mikä myös onnistui systemaattisen sidosryhmäyhteistyön kautta.

Hankkeen vetäjät Foodwestillä

Ryhdytäänkö töihin?

Olemme valmiina uusille ideoille ja haasteille.

Yhteydenottopyyntö

Lähetä meille tarjous- tai yhteydenottopyyntö tällä lomakkeella, otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Tai voit myös ottaa suoraan yhteyttä asiantuntijoihimme puhelimitse tai sähköpostitse. Heidän yhteystietonsa löydät yllä olevasta linkistä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.