Työntutkimus tuo työhön näkyvyyttä ja tehokkuutta

Mihin työaika todellisuudessa kuluu? Kuinka paljon jonkin tuotteen valmistaminen vie aikaa? Mikä työmenetelmä on tehokkain ja missä prosessin pullonkaulat piilevät?  

Moni yritys kaipaa vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin, ja työntutkimus tarjoaa kaivattuja vastauksia. Vastauksiin perustuvien faktojen pohjalta yritykset voivat kehittää toimintaansa ja muuttaa prosessejaan tehokkaammaksi. 

Foodwestin tarjoamassa työntutkimuspalvelussa mitataan ja havainnoidaan työn kulkua monipuolisesti. Tutkimus voi kohdistua esimerkiksi tietyn työvaiheen kestoon, kokonaisen työpäivän ajankäyttöön tai erilaisten työmenetelmien vertailuun. Samalla varmistetaan, että laatu- ja työturvallisuusvaatimukset täyttyvät eikä työssä oikaista mutkia. 

 

Ammattitaitoista ja virallisesti hyväksyttyä tutkimusta


”Monille “kellokalle” on tuttu käsite, mutta nykyinen työntutkimus on paljon kattavampaa”, Foodwestin työntutkimuksen asiantuntija Juha Koskenoja toteaa. 

Tutkimusmenetelmä valitaan aina tarpeen mukaan. Esimerkiksi normaaliaikatutkimuksessa kellotetaan tietyn työvaiheen kesto, ajankäyttötutkimuksessa seurataan työntekijän koko päivän työtehtäviä ja havainnointitutkimuksessa kirjataan säännöllisin väliajoin, mitä työpaikalla tapahtuu. Kaikissa menetelmissä arvioidaan myös työskentelyn nopeutta eli joutuisuutta. 

Tutkimuksen voi periaatteessa tehdä kuka tahansa, mutta virallisesti hyväksytyn tuloksen takaavat vain koulutus ja pätevyystestit, jotka varmistavat, että tutkimus noudattaa tarkkoja sääntöjä ja sen tulokset hyväksytään sekä työnantajan että työntekijöiden toimesta. Koskenojan takataskusta koulutus ja pätevyydet löytyvät. 

 

 

Hyödyt näkyvät monella tasolla 


Työntutkimus auttaa yrityksiä laaja-alaisesti muun muassa hinnoittelussa, resurssien arvioinnissa ja työmenetelmien kehittämisessä. Sen avulla voidaan myös löytää prosessin pullonkaulat ja standardoida työmenetelmät. Koskenoja ei liioitellut sanoessaan, että työntutkimus todella on kattavaa. 

Yrityksen saamat hyödyt näkyvät konkreettisina esimerkkeinä tilanteissa, joissa tutkimuksen perusteella on pystytty asettamaan tuotteelle tarkka hinta tai määrittelemään työntekijöiden urakkapalkka. Päätöksiä ei tarvitse tehdä sokkona, kun luotettavaa dataa on tarjolla. 

Projektien laajuus vaihtelee: pienimmillään kyse on yhden päivän mittaisesta tutkimuksesta ja raportista, mutta suurissa yrityksissä työ voi olla jatkuvaa, etenkin jos tuotanto muuttuu usein tai työ on urakkapohjaista. 

 

Kenelle palvelu sopii? 


Työntutkimus soveltuu kaikille aloille – niin teollisuuteen, palveluihin kuin toimistotyöhön.  

“Ei ole väliä, onko kyse linjatyöstä vai hallintotehtävistä, yhtä hyvin voidaan tutkia, mihin aika kuluu ja miten työtä tehdään”, Koskenoja sanoo.  

Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö koetaan usein puolueettomaksi ja luotettavaksi ratkaisuksi, ja on hyvä vaihtoehto yrityksille, joilla ei ole omaa työntutkijaa. 

Foodwestin työntutkimus tarjoaa yrityksille konkreettisia työkaluja toiminnan kehittämiseen ja kustannusten hallintaan. Kun päätökset perustuvat tutkittuun tietoon, työn sujuvuutta ja tehokkuutta voidaan parantaa kestävästi – työntekijöiden ja työnantajan yhteisellä hyväksynnällä. 

 

 

Juha Koskenoja

Projektipäällikkö – Project manager

Jaa