Tuotekehitysassistentti Niko Luoma-aholle työn suola ovat monipuoliset ja vaihtuvat projektit. Foodwestillä kaikki taidot ovat hyödyksi.

– Valmistuin aikoinaan sähköasentajaksi. Minulla oli kuitenkin aina ollut takaraivossa, että haluan tehdä töitä ruoan parissa, joten vaihdoin alaa ja opiskelin kokiksi ja restonomiksi. Nyt pääsen kuitenkin käyttämään myös sähköopin taitojani, kun työskentelen erilaisten laitteiden parissa, Luoma-aho kuvaa.

Foodwest oli aiemmin Luoma-aholle aivan tuntematon yritys. Opiskellessaan ammattikorkeakoulussa Luoma-aho katsoi televisiosta Suomalainen menestysresepti -sarjan ensimmäisen tuotantokauden ja innostui.

– Siitä sain ajatuksen, että haen harjoitteluun Foodwestille. Ajattelin, että Foodwestillä saan mahdollisuuksia kehittää itseäni ruoan parissa eri tavalla kuin keittiötyössä. Harjoittelun jälkeen minut palkattiin suoraan töihin yritykseen.

Luoma-ahon työnkuva on monipuolinen – hän kuvaakin itseään jokapaikanhöyläksi. Tuotekehityksen avustavat tehtävät sekä esimerkiksi erikoisprojektit kuuluvat hänen osaamisalueelleen, mutta jatkossa rinnalle nousevat myös laitteistojen erikoistuntemus.

– Foodwestillä ketään ei aseteta muottiin, vaan oikeasti kannustetaan ja rohkaistaan kehittämään itseään ja kykyjään. Toivon, että saan tehdä Foodwestillä pitkän uran ja kehittyä niin pitkälle, kuin mahdollista.

Alkujaan lapualainen Luoma-aho asuu tällä hetkellä Seinäjoella. Usein asunnossa raikaa musiikki, sillä Luoma-aho harrastaa soittamista. Vapaa-ajalla tulee tartuttua kitaraan useammin kuin soppakauhaan, vaikka työn myötä uusia ruokatrendejä tuleekin seurattua tarkkaan.

– Odotan innolla, millaisia projekteja esimerkiksi kaurabuumin tiimoilta tulee vielä eteen! Työn kautta rohkaistuu kokeilemaan tuotteita, joita ei ehkä olisi aiemmin ostanut. Myös ainesosaluetteloa tulee tutkittua tarkemmin, Luoma-aho tuumii.

Timanttia nyt
  • Uudet työprojektit!
  • Perhe ja läheiset.
  • Elämä kokonaisuutena.
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.