SMR 2025: Viljattomat piiraset haastavat perinteet

Suomalainen menestysresepti -kilpailu tuo vuosittain esiin innovatiivisia ruokatuotteita, jotka haastavat perinteiset konseptit ja tuovat markkinoille uusia makuelämyksiä, eikä vuosi 2025 ollut poikkeus! Tänä vuonna yksi kilpailun menestyjistä oli Ruokaisa, yritys, joka osallistui kilpailuun Silpa Kinnusen kehittämillä viljattomilla piirakoilla, Silpan piirasilla. Tuote tarjoaa uuden vaihtoehdon kuluttajille, jotka etsivät viljattomia ja herkullisia leivonnaisia. 

 

Idea syntyi omasta tarpeesta 

Silpa Kinnusen matka viljattomien piirakoiden pariin alkoi henkilökohtaisesta tarpeesta. 

Kun omasta ruokavaliosta viljat olivat pudonneet pois, eikä kaupasta löytynyt sopivia korvaavia tuotteita, Silpa alkoi itse kehittää viljattomia leipomuksia. Ensimmäinen onnistunut suolainen piirakka sai hänet pohtimaan, voisiko tuotteella olla kaupallista potentiaalia. 

“Tämähän on niin hyvä, että tätä voisi vaikka myydä”, hän muistelee ensimmäisiä ajatuksiaan tuotteesta. 

Silpan piiraiden pohja perustuu juustoihin ja perunakuitujauheeseen, mikä tekee siitä rakenteeltaan pehmeän ja maukkaan. 

“Monet ovat sanoneet, että se on jopa parempi kuin perinteinen vehnäpohja, joka saattaa jäädä rasvaisena pyörimään kitalakeen”, Silpa kertoo. 

Kolme ensimmäistä julkaistua makuvaihtoehtoa ovat kana-paprika, pinaatti-juusto ja chorizo. 

 

Kilpailu avasi uusia ovia yrittäjyydelle 

Kun Silpa huomasi tuotteensa potentiaalin, hän harkitsi eri tapoja sen kaupallistamiseen. Lopulta hän päätti osallistua SMR-kilpailuun, joka antoi mahdollisuuden laajentaa toimintaa. 

“Kilpailuun osallistuminen oli suuri päätös, mutta se avasi minulle ovia, joita en ollut aiemmin uskaltanut edes kuvitella”, hän kertoo. 

Kilpailuun hakiessaan Silpa perusti toiminimen, ja finaaliin pääsyn myötä nykyisen osakeyhtiön, Ruokaisan. 

“Yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja tämä kokemus vahvisti, että olen oikealla tiellä”, hän toteaa. 

Foodwestilta apua tuotannollistamisessa 

Tuotteen kehitysprosessi ei ollut pelkästään reseptin hienosäätöä, vaan se vaati myös tuotannon optimointia. Foodwestin apu tuotteen teollistamisessa oli ratkaisevassa asemassa tuotteen kehitystä. 

“He auttoivat muokkaamaan reseptiä niin, että se soveltui tehdastuotantoon säilyttäen samalla tuotteen herkullisuuden”, Silpa kertoo. 

Suurin haaste oli viljattoman pohjan kehittäminen niin, että se kestäisi teollisen tuotannon vaatimukset. 

“Viljan sitkon puuttuminen tekee viljattomasta leivonnasta erityisen haastavaa, mutta Foodwest auttoi löytämään ratkaisuja, joiden avulla pohjasta saatiin muotoiltava, maistuva ja rakenteeltaan miellyttävä”, Silpa kuvailee. 

”Foodwestin rooli projektissa liittyi tietenkin itse tuotteen kehitykseen, mutta lisäksi toimme osaamisemme sopimusvalmistajakartoitukseen, tuotteen tuotannollistamiseen sekä pakkausmerkintöjen laadintaan,” kertoo Foodwestin tuotekehitysasiantuntija Vesta Mäki. 

”Erityisen hienoa tuotteessa ovat sen varioitavuus ja monipuolisuus, sekä mahdollisuus eri makumaailmoihin. Myös Silpan järjestelmällisyys ja tinkimättömyys sekä usko omaan tuotteeseen tekivät vaikutuksen,” Vesta lisää. 

 

Tulevaisuuden suunnitelmat 

Tuotekehityksen aikana Foodwestin toteuttama kuluttajatutkimus antoi tärkeitä suuntaviivoja kehitystyöhön. Vaikka aluksi tulokset eivät olleet odotusten mukaisia, kuluttajatutkimuksen pohjalta tehdyt muutokset paransivat tuotetta merkittävästi. 

“Kilpailu tarjosi minulle pikakurssin elintarvikealalle, ja olen jo kehittelemässä uusia tuotteita tämän konseptin pohjalta”, Silpa kertoo. 

Tulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa tuotevalikoimaa uusilla viljattomilla vaihtoehdoilla ja kehittää tuotantoprosesseja entisestään. 

“Haluan tarjota kuluttajille laadukkaita ja maukkaita vaihtoehtoja, jotka sopivat erilaisiin ruokavalioihin. Tämä on vasta alkua”, Silpa summaa. 

Jaa