Pakkausmateriaali ratkaisee – Foodwestin asiantuntemus elintarvikkeiden säilyvyyden tukena

Pakkausmateriaalien aistinvarainen tutkimus ja tuotekehitys tarkoittaa muun muassa elintarvikkeen aistittavien ominaisuuksien säilyvyyden arviointia elintarvikkeen halutun elinkaaren eli säilytyksen ajan. Pakkausmateriaalien aistinvarainen tutkimus voi tarkoittaa myös materiaalin soveltuvuuden testausta eri elintarvikkeille. 

 

Elintarvikkeen pakkaus suojaa tuotetta monin eri tavoin: fyysisesti, kemiallisesti ja mikrobiologisesti. Fyysisellä suojaamisella tarkoitetaan esimerkiksi iskuilta, kolhuilta sekä valolta suojaamista. Kemiallinen suoja puolestaan tarkoittaa käytännössä erilaisia barriereja, jotka suojaavat tuotetta esimerkiksi hapettumiselta, kosteudelta tai hajujen ja makujen siirtymiseltä ympäristöstä tuotteeseen tai tuotteesta ympäristöön. Mikrobiologisella suojalla taas haetaan hygieenistä ja tiivistä suojaa elintarvikkeelle esimerkiksi bakteereilta, homeilta ja muilta mikrobeilta.  

 

Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti sitä, siirtyykö ympäristöstä tuotteeseen haitallisia makuja tai hajuja. Erityisesti rasvaiset ja kosteuspitoiset tuotteet ovat herkkiä tälle, ja siksi on olennaista, että pakkausmateriaali on oikeanlainen kullekin tuotteelle, ja suojelee elintarviketta tarvittavan ajan. Näin varmistetaan, että tuotteen aistittavat ominaisuudet pysyvät halutunlaisina koko säilytyksen ajan. 

 

 

Yksilöllisen testausjakson suunnittelu – miten tuotteet testataan pakkausten kanssa 

Aistinvarainen tutkimus on aina yksilöllistä ja riippuu elintarvikkeen ominaisuuksista. Eri tuotteet edellyttävät pakkausmateriaalilta erilaisia ominaisuuksia, joten tutkimusmenetelmätkin vaihtelevat sen mukaan. 

– Tutkimusmenetelmät riippuvat elintarvikkeesta: onko se kylmä- vai huoneenlämmössä säilytettävä ja kuinka pitkään sen pitäisi säilyä. Pakkauksia testataan erilaisilla rasitusmenetelmillä – esimerkiksi kuivatuotteilla tarkastellaan, pysyykö kosteus poissa, tai valoherkillä tuotteilla voidaan tehdä valorasitustestejä. On myös hajurasitustestejä, joissa tuotteet laitetaan kammioon, jossa on voimakas hajulähde. Sitten tutkitaan, pitääkö pakkaus hajut ulkopuolella, Foodwestin kehityspäällikkö Jaakko Holtinkoski kertoo. 

Testausjakso voi kestää parista viikosta jopa yli vuoden, jos halutaan varmistaa tuotteen pitkä säilyvyys. 

– Jokainen tutkimus on yksilöllinen, mutta yleisesti nämä ovat pitkäkestoisia projekteja. Ei ole nopeaa tapaa todentaa esimerkiksi vuoden säilyvyyttä, jos testi kestää vain kolme kuukautta. Rasitustestit antavat osviittaa, mutta varsinainen säilyvyystesti kestää koko tavoiteajan. Lyhimmillään testit voivat kestää pari viikkoa, mutta esimerkiksi pakastetuotteilla testit kestävät usein vuoden tai enemmän, kertoo Foodwestin tuotekehitysasiantuntija Anne Mäkinen. 

 

 

Oikea pakkaus oikealle tuotteelle – näin syntyy toimiva lopputulos 

Foodwest auttaa asiakkaitaan valitsemaan tuotteelle sopivan pakkausmateriaalin ja testaa sen toimivuuden käytännössä.  

– Meillä on kokemusta eri tuotekategorioista ja tiedämme mitä säilyvyyteen liittyviä laadullisia ja aistittavia ominaisuuksia niiltä vaaditaan. Autamme asiakkaitamme löytämään oikeanlaisen pakkausratkaisun kontaktoimalla pakkaustoimijoita ja tekemällä aistinvaraisia säilyvyystutkimuksia, Mäkinen sanoo. 

Foodwest toimii asiakkaan ja materiaalitoimittajan välissä, varmistaen, että lopputuloksena on paitsi kestävä ja toimiva pakkaus, myös laadultaan säilyvä tuote – koko sen elinkaaren ajan.  

–  Foodwestin asiantuntijaraati arvioi sekä tuotteita että pakkausmateriaaleja objektiivisesti. Elintarvikkeen pakkausmateriaalien aistinvaraisen tutkimuksen tavoitteena tuotteelle pystytään määrittelemään optimaalisin pakkausmateriaali testatuista vaihtoehdoista. Tarvittaessa tähän tutkimustyyppiin voidaan liittää perinteinen säilyvyystutkimus, jossa tutkitaan myös elintarvikkeen mikrobiologista säilyvyyttä. Tällöin lopputuloksena syntyy kokonaisvaltaisempi arvio eri materiaalien vaikutuksesta säilyvyyteen, niin aistinvaraisten kuin mikrobiologisten ominaisuuksien osalta, kertoo Foodwestin tuotekehitysasiantuntija Vesta Mäki. 

Jaa