Innovaatiokilpailu etsii vuoden menestysreseptiä

Haku Suomalainen Menestysresepti -kilpailuun on nyt käynnissä. Tavoitteena on luoda kauppojen hyllyille uusia tuotteita, joista tulee Suomen kuuluisimpia elintarvikkeita.

Kotimaisilla elintarvikevalmistajilla on nyt tuhannen taalan mahdollisuus kiihdytyskaistaan kaupan hyllylle. Suomalainen Menestysresepti on S-ryhmän järjestämä innovaatiokilpailu, jossa Foodwest toimii yhteistyökumppanina. Kilpailun voittajatuote voi olla ensi vuonna Suomen kuuluisin elintarvike.

Haku kilpailuun on käynnissä marraskuun loppuun saakka. S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu korostaa, että kilpailu on avoin kaikille pienille ja keskisuurille elintarvikevalmistajille.

– Kannustamme yrityksiä aktiivisuuteen. Kaikki, jotka kokevat, että tässä on hyvä mahdollisuus, ovat tervetulleita, Alarotu sanoo.

Kilpailuun osallistuvan Menestysresepti-tuotteen tulee olla sillä tavoin uusi, ettei sitä ole laajemmin myyty tai markkinoitu ennen ensi vuoden syyskuuta. Tuotteesta on voitu tehdä koe-eriä ja sillä on voinut olla pienimuotoista myyntiä, mutta ensisijaisesti kilpailuun etsitään uusia tuotteita.

Näkyvyyttä jo hyvissä ajoin

S-ryhmän ja Foodwestin asiantuntijoista koostuva raati valitsee hakuun osallistuneiden joukosta 20 parasta tuotetta jatkovaiheeseen. Jatkoon päässeille järjestetään 30. tammikuuta Helsingissä tilaisuus, jossa osallistujat voivat esitellä Menestysresepti-tuotteensa laajennetulle asiantuntijaraadille. Näistä finaalivaiheeseen valitaan 5–7 tuotetta. Laajennetun raadin kokoonpano tullaan paljastamaan myöhemmin.

– Finaalivaiheessa on 5–7 tuotetta tai tuoteideaa, joista kehitetään timanttisia yhteistyössä Foodwestin kanssa, ja jotka saavat samalla kiihdytyskaistan S-ryhmän valikoimiin, Alarotu kertoo.

Suomalainen Menestysresepti -kilpailun voittava tuote pääsee S-ryhmän valikoimiin ja saa käyttää tuotteessaan ja sen markkinoinnissa Menestysresepti 2019 Voittaja -tunnusta. Loppuhuipennus tapahtuu tulevan vuoden elokuussa, kun Suomen kuuluisin elintarvike valitaan ja finalistituotteet saapuvat kauppojen hyllyille. Tuotteelle annetaan näkyvyyttä jo ennen hyllyyn päätymistä.

– Tuotteen polku tarinallistetaan ja mediallistetaan. Koko S-ryhmä tukee voittajatuotteiden kulkua kauppoihin, Alarotu linjaa.

Foodwest mukana tuotekehityksessä

Foodwestin toimitusjohtaja Karri Kunnas kertoo, että myös heillä odotetaan innolla uuden Menestysreseptin etsimistä.

– Liikeideanamme on helpottaa yritysten elintarvikelähtöisen liiketoiminnan kehittämistä – raaka-aineista tuotteeksi ja ideasta markkinoille. Voimmekin auttaa yrityksiä hyvin kokonaisvaltaisesti oman tuotteen hiomisessa, liittyvät haasteet sitten kuluttajaymmärrykseen, konseptin hiomiseen, tuotekehitykseen tai vaikkapa lainsäädäntövaatimusten konsultointiin, hän toteaa.

Jaa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin