FOODWEST KASVUOPEN 2018 FINAALITUNNELMISSA JA PITCHAAMASSA

Kasvu Openin 2018 finaali järjestettiin Jyväskylässä 24.10.-25.10. Foodwest oli mukana Suomen 100 kasvuhakuisimman yrityksen joukossa. Finaalimatkalla Foodwest on saanut positiivista palautetta vahvasta tiimityöskentelystä, yhteistyöverkostoista ja uusiutumiskyvystä. Lisäksi meriitiksi on mainittu poikkeuksellisen syvä toimialaosaaminen. Finaalitapahtumassa palkittiin valtakunnan parhaat kasvuyritykset. Tällä kertaa Foodwestin rahkeet eivät ihan riittäneet valtakunnan finaalissa palkintosijoille, mutta kokemus sekä tapahtumasta että kasvukilpailupolusta on ollut hieno.

 

Foodwestin kehittämispäällikkö Harri Latva-Mäenpää ja asiakkuuspäällikkö Tuomas Kärki messupyörteissä.

 

-Olemme saaneet paljon hyviä uusia kontakteja ja verkostoja oman toimintamme kehittämiseen tulevaisuudessa. Olemme yrityksenä menossa oikeaan suuntaan ja meillä on loistava porukka tekemässä hienoa, ammattimaista asiantuntijatyötä, joka on hyvä pohja yrityksemme tulevaisuuden kasvupolulle, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Karri Kunnas

Matkassa mukana olleet Foodwestin kehittämispäällikkö Harri Latva-Mäenpää ja asiakkuuspäällikkö Tuomas Kärki vahvistavat kilpailusta saatuja positiivisia kokemuksia. Esimerkiksi sparrauksissa on saatu arvokkaita näkökulmia kasvustrategian ja myynnin kehittämiseen.

KASVULUPAUS löytyy täältä:  KLIK

Foodwestin yrityspitchaus KasvuOpen 2018 finaalissa:

 

 

 

Jaa

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.