Apetit hyödyntää monin tavoin Foodwestin kuluttajatutkimuksia

Apetit Oyj:n kaupallinen johtaja Timo Partola arvostaa Foodwestin tutkimusasiantuntijoiden vahvaa ruokatuntemusta ja käytännönläheistä tutkimusotetta.

Kaupallinen johtaja Timo Partola (kuvassa)
Apetit Oyj:stä korostaa, että kuluttajatutkimuksessa ei ole kysymys vain tuotekehittelystä, vaan joskus myös
isoista investoinneista. Kannattaa nimittäin ennen pakkauskoneiden hankintapäätöksiä kysyä kuluttajilta, millaisista pakkauksista he haluavat ruokansa tulevaisuudessa nauttia.

Kotimaisesta alkutuotannosta noin 36 miljoonaa kiloa vuosittain kasviksia ja vihanneksia ostava Apetit pyörii 293 miljoonan liikevaihdolla. Näin isossa yrityksessä tuotekehitys kuten muutkin toiminnot on hiottu huippukuntoon.

Foodwestin kanssa Apetit on tehnyt parin vuoden ajan yhteistyötä tilaamalla kuluttajatutkimuksia. Partola pitää Foodwestin tavasta toimia, sillä heidän asiantuntijansa osaavat kysyä kuluttajilta oikeita ja oleellisia kysymyksiä.

– He tuntevat paitsi tutkimusmetodit, niin myös ruoan. Se lisää luottamusta, samoin kuin se, että Foodwest on tehnyt paljon samankaltaisia tutkimuksia muille elintarvikealan toimijoille.

Yli kaksi vuosikymmentä elintarvikealan myynti- ja markkinointitehtävissä työskennellyt Partola on nähnyt urallaan lukemattomia tutkimuksia ja selvityksiä. Myös sellaisia, joista tilaajalle ei ole jäänyt juuri mitään konkreettista hyötyä. Siksi hän arvostaakin Foodwestin tutkimuksissa selkeää raportointia, toimenpidesuunnitelmien kertomista ja vahvaa asiantuntijuutta. Tälle pohjalle on helppo rakentaa uusia kehitysprojekteja.

 

Kuluttajatutkimus luo kehitysjatkumon

Apetit kehittää parhaillaan uutta tuotekonseptia, jossa myös Foodwest on ollut mukana. Viime marraskuussa Foodwestilla tutkimuspäällikkönä aloittanut Johanna Koskenkorva oli toteuttamassa Apetitille kuluttajatutkimuksen, jossa testattiin viittä eri reseptiä jatkokehittelyä varten.

Korona on aiheuttanut omat haasteensa ja nyt kun maistatuksia ei voi julkisesti toteuttaa, kaikki tämänkaltaiset tutkimukset tapahtuivat kuluttajien kotioloissa. Apetitin tutkimukseen osallistui yhteensä viisisataa testaajaa, joista jokainen testasi yhtä tuotetta.

– Sieltä tuli useita kehittämisehdotuksia lähinnä raaka-aineiden suhteesta. Jossain oli liikaa jotain ja vastaavasti jostain taas puuttui jotain. Saimme myös hyviä kommentteja siitä, kuinka hyvin maku vastaa tuotteen nimeä, sekin on tärkeää, Koskenkorva havainnollistaa.

Partola jatkaa, että tuon tutkimuksen perusteella reseptejä on nyt jatkojalostettu. Kehitystyön ansiosta ne ovat paremmin kuluttajille sopivia ja valmiimpia markkinoille.

– Kuluttajat ohjaavat näin konkreettisesti meidän toimintaamme ja monin tavoin. Yhdessä Foodwestin toteuttamassa pakkaustutkimuksessa ilmeni, että kuluttajat suosivat tietynlaisia pakkauksia. Sillä kertaa emme pystyneet toteuttamaan miljoonien eurojen arvoista ykkösvaihtoehtoa, vaan valitsimme kuluttajien kakkosen. Näin se toimii, yritysjohto saa tutkimuksista luotettavia toimenpidesuosituksia, joiden pohjalta se tekee strategisesti järkevimmät päätökset, hän linjaa.

 

Pakaste pienentää hävikkiä

Pakastetuotteet ovat monessa suhteessa kaupallisesti haastavia yksinkertaisesti siitä syystä, että ne ovat niin jäisiä. Partola kertoo, että iso ongelmakohta on kaupan perinteinen kierto. Kun asiakas saapuu kauppaan, tulevat ensin vastaan tuoreet vihannekset ja hedelmät, sitten leivät, lihat ja muut elintarvikkeet. Ja vasta loppuvaiheessa, kun ostoskori on jo täynnä, on pakasteiden vuoro.

– Sieltä pitää sitten mahdollisimman nopeasti napata tuttua ja turvallista, ettei energiaa karkaa. Ja kipittää kaupan kassalle, etteivät pakasteet vaan sula kuten jäätelö. Eivät muuten sula, nehän ovat umpijäässä, Partola toteaa.

Korona-aika on ollut pakasteille suotuisaa. Monet uudet asiakkaat ovat löytäneet monipuolisen pakastetuotteiden valikoiman ja etätyössä olevat hyödyntävät niitä kotikokkauksessa.

– Pakasteet ovat erittäin hyvä keino vähentää myös elintarvikkeiden hävikkiä. Voit ottaa kotipakasteesta vain sen määrän ruokaa, kun kulloinkin tarvitset. Lisäksi olemme Apetitillä panostaneet monin tavoin vastuullisuuteen, muun muassa pakastepussit ovat entistä ohuempia ja käytämme tuulisähköä, Partola kertoo.

Jaa