Foodwest luo kasvua Food Service -sektorille

Foodwestin uusi tehdas Seinäjoella luo mahdollisuuksia kasvattaa elintarvikealan osaamista ja mahdollistaa Food Service -toimijoiden omien tuotteiden sopimusvalmistuksen.

Foodwest on viime vuosina ottanut isoja askelia suomalaisen elintarvike- ja ravintola-alan kehittämisessä. Asiantuntijayritys on mukana jo toista kertaa etsimässä S-ryhmän kanssa Suomalaista Menestysreseptiä. Uusin aluevaltaus on junaruokailu, jossa Foodwest hakee VR:n kyydissä maistuvia matkareseptejä.

Foodwest konseptoi kehitysideoita kuluttajalähtöisesti ja tekee kuluttajatutkimuksia monenlaisiin tarpeisiin. Food Service -tiimiä vetävä Sissi Kaskela kertoo, että Foodwest pystyy tarjoamaan asiakkaille kattavan palvelukonseptin ideaworkshopista kuluttajatutkimuksiin ja sopimusvalmistukseen.

– Reseptiikka ja tuotekehitys näyttelevät merkittävää roolia kilpailun, vaihtuvien trendien sekä alati muuttuvan markkinan takia. Tuotekehitystiimimme testaa esimerkiksi korvaavien raaka-aineiden soveltuvuutta asiakkaan reseptiikkaan. Foodwestin vahva osaaminen myös teollisten raaka-aineiden parissa tuo asiakkaalle merkittävää lisäarvoa.

Tutkittua apua hankintapäätöksiin

Aistinvaraisen koulutuksen omaavat henkilöt voivat arvioida markkinoilla olevia tuotteita ja pisteyttää ne, jolloin Food Service -alalla toimivan asiakkaan hankintapäätös helpottuu ja nopeutuu. Asiakas saa näin puolueettoman mielipiteen, johon omat mieltymykset eivät vaikuta.

– Nykyään kiinnitetään paljon huomiota sellaisiin kriteereihin kuten ravitsemussuositukset ja hiilijalanjälki. Me pystymme tuottamaan asiakkaille todella kustannustehokkaasti niiden mukaista reseptiikkaa, Kaskela kertoo.

Reseptiikka tallennetaan asiakkaan tai Foodwestin ohjelmistoon ja sen pohjalta toimitetaan esimerkiksi resepti, valmistusohje, allergeenit ja ainesosaluettelot ravintoloiden käyttöön.

– Autamme asiakkaita ainesosien tarkistuksessa ja huomioimaan allergiat ja erikoisruokavaliot reseptiikassa asianmukaisesti. Räätälöimme asiakkaille koulutuksia muun muassa erityisruokavalioista ja ravitsemuksesta.

Kasvuhakuinen elintarvikealan kehittäjä pystyy palvelemaan asiakkaita pienissä ja isoissa haasteissa, sillä asiantuntijoita on tarjolla kehitysprosessin joka vaiheeseen. Foodwestissa työskentelee jo nelisenkymmentä asiantuntijaa kuluttajaymmärryksen, tuotekehityksen, tuotetietopalvelun, laatu ja elintarviketurvallisuuden, valmistuksen, ravitsemustiimin ja Food Service -palveluiden sektoreilla.

– Meiltä onnistuvat myös isot kehitysprojektit, kuten esimerkiksi keskuskeittiön toiminnan tehostaminen tai tuotekehityksen operatiivinen kehittäminen. Uusi tehdas lisää mahdollisuuksia myös laajentaa osaamistamme yhä haastavimpiin elintarvikealan kehittämiskohteisiin, Kaskela kertoo.

Jaa