Suomalainen Menestysresepti: Tofunkaltaisen kasvutarina

Kuvat: Sari Soininen

Herkkä Snacks osallistui jo toista kertaa Suomalaiseen Menestysreseptiin. Vuonna 2023 tie katkesi semifinaaleihin, mutta vuoden 2024 kilpailu toi tulosta – härkäpapuvalmiste Tofunkaltainen löysi tiensä kauppojen hyllyille ja kuluttajien sydämiin.

Suomalaisesta härkäpavusta kehitetyn Tofunkaltaisen matka Suomalaisessa Menestysreseptissä oli toimitusjohtaja Eetu Patrosen mukaan kuin vuoristorata. Vaikean alun jälkeen tuote saatiin kuitenkin hiottua lopulliseen muotoonsa, ja tulokseksi syntyi kaksi eri varianttia: Valkosipuli & Yrtit sekä maustamaton Naturel. Täysin soijaton tuote on nimensä mukaisesti tofun kaltainen valmiste, joka sopii kaikkeen ruuanlaittoon.

”Kävimme läpi aikamoisen kasvutarinan, sillä alku lähti käyntiin hyvin takkuisasti. Loppua kohden asiat alkoivat kuitenkin loksahtelemaan hienosti paikoilleen,” Patronen toteaa.

Patrosen mukaan tuotekehitys oli haastavaa raaka-aineen herkkyyden takia, sillä pienetkin muutokset reseptiikassa vaikuttivat radikaalisti lopputulokseen. Reseptiikka piti saada toimimaan myös teollisessa tuotannossa, mikä vaati erityisen tarkkaa hiomista. Alusta asti olikin selvää, että Foodwestin apua kaivataan nimenomaan tuotekehityksessä. 

”Kehityspäällikkö Sissi Kaskela oli projektissa koko sydämellä mukana. Hän oli joustava ja teki paljon töitä sen eteen, että Tofunkaltaisesta saadaan toimiva tuote. Yhteistyömme sujui todella hyvin,” Patronen kiittelee.

Myös Kaskela kehuu yhteistyön kulkeneen hyvin, ja toteaakin, että voisi lähteä kehittämään uutta tuotetta Herkkä Snacksin kanssa milloin tahansa.

“Kehitystyö aloitettiin viemällä tuotteen valmistus Herkkä Snacksin koekeittiötä suurempaan mittakaavaan, Foodwestin tuotekehitystiloihin Seinäjoelle. Jo heti ensimmäisessä valmistuksessa otimme testaukseen teollisen mittakaavan raaka-aineita ja pyrimme imitoimaan tulevaa valmistusprosessia mahdollisimman tarkasti.  Foodwest oli vastuussa säilyvyystutkimusten ja ravintoarvoanalyysien laatimisesta, joten samassa yhteydessä valmistimme myös näytteet alustavaa säilyvyystutkimusta varten,” Kaskela kertoo.

Foodwestin tehtävänkuvaan kuului myös tuotepakkauksen lakisääteisten tekstien laatiminen, minkä lisäksi apua tarvittiin sopimusvalmistajan etsimisessä. Sopimusvalmistajan löydyttyä alettiin tehdä tuotantomittakaavan koeajoja ja säilyvyystutkimukset saivat jatkoa.

Patronen onkin yhtiökumppaninsa Janne Suomen kanssa viettänyt viime kuukausina runsaasti aikaa Virossa, josta sopimusvalmistajan tehdas sijaitsee. Vaikka tällä hetkellä Tofunkaltaisen tuottaminen vaatii yrittäjiltä suurimman osan työajasta, on mielessä jo ideoita uusista tuotteista. Patrosen mukaan myös kilpailun alussa mukana ollut pyörykkä tuotteen sivuvirroista on tulossa jossain vaiheessa markkinoille. Kaiken kaikkiaan Tofunkaltaisen lanseeraaminen oli Herkkä Snacksille hieno ja kauan odotettu hetki.

”Tuntuu älyttömän hienolta, vaikka tuohan se toki mukanaan myös paineita. Mutta juuri tästä olemme haaveilleetkin: että ihmiset oppisivat tietämään tuotteemme ja pääsisivät testaamaan niitä,” Patronen päättää.

Tofunkaltaisen ja muut Suomalainen Menestysresepti -kilpailun tuotteet löydät S-ryhmän kaupoista kautta maan. 

 

Jaa