Suomalainen Menestysresepti: Kuluttajatutkimus ratkaisevassa asemassa bulgurpiirakka KÖFTISTÄ kehitettäessä

Kuvat: Sari Soininen

Vöner-yhtiön perustaja Siva Parlar osallistui tänä vuonna toistamiseen Suomalainen Menestysresepti -kilpailuun. Viime vuonna semifinaaliin asti edennyt Parlar oli varma, ettei osallistuisi ohjelmaan uudelleen, mutta päätti viime hetkellä ottaa haasteen vastaan viime vuoden finalistin kehotuksesta.

Parlar kehitti kilpailua varten täysin uuden, innovatiivisen tuotteen, jonka inspiraationa toimi kilpailijan lapsuuden reseptit Lähi-idästä. Näin syntyi Köftis-nimeä kantava bulgurpiirakka, joka eteni kilpailussa finaaliin asti. Sivan tukena matkalla oli kuluttajatutkimusten asiantuntija, Foodwestin tutkimuspäällikkö Juuli Seppälä.

Foodwestin asiantuntija-apu nousi ratkaisevaan rooliin Köftiksen kehittämisprosessissa. Siva Parlar korostaa, että ilman Foodwestin apua Köftiksen tarina olisi voinut päättyä toisin.

Foodwestin johdolla toteutettiin kaksi kuluttajatutkimusta: kvalitatiivinen mobiilietnografinen tutkimus ja kvantitatiivinen kotitesti. Tutkimusten tulokset paljastivat tarpeen radikaalille muutokselle piirakan taikinan suhteen. 

Piirakan kuori oli ensimmäisessä versiossa liian paksu ja hajoava – ja makuakin puuttui. Tulokset antoivat selkeät suuntaviivat kehitystoimenpiteille, toteaa Foodwestin Juuli Seppälä.

Tulosten pohjalta taikinaa muokattiin ja resepti muutettiin kuluttajien mieltymyksiin sopivaksi. Itse tuotteen toimivuuden lisäksi tutkimuksilla haluttiin selvittää brändille sopivuutta, tuotenimen hyväksyttävyyttä sekä kuluttajien tarvetta ja kiinnostusta suolaiselle piirakalle, jossa yhdistyvät kotimaisuus ja Lähi-idän maut. 

Kilpailija itse koki saaneensa merkittävimmän avun juuri tuotetestauksen saralla, mutta kertoo Foodwestin auttaneen myös reseptiikan hienosäädössä. Lisäksi Foodwestin laajan verkoston avulla raaka-aineiden hankinta helpottui merkittävästi, mahdollistaen tehokkaan tuotekehityksen.

“Tärkeimpänä opetuksena yhteistyöstä jää käteen kuluttajatestauksen merkitys. Aiomme ehdottomasti hyödyntää sitä jatkossa. Lisäksi olemme oppineet paljon siitä, miten lanseerata laadukas tuote nopeasti. Vaikka meillä on vuosien aikana hioutuneet toimivat prosessit, aiomme lisätä protokollaan kilpailusta saamiamme oppeja” – Parlar summaa.

 

Kuulumisia kysyttäessä Vönerin johtohahmo naurahtaa ja sanoo, että tuntuu kuin hän olisi perustanut Vönerin uudelleen. Köftis on ylittänyt myyntiodotukset, ja Siva on ansaitusti ylpeä kilpailussa luomastaan tuotteesta. Hän myös kertoo kuluttajille iloisia uutisia: uusia makuvariantteja on tulossa pian!

 

Köftis ja muut Suomalainen Menestysresepti -kilpailun tuotteet ovat saatavilla S-ryhmän kaupoissa.  Ilmoittautuminen kilpailun seuraavalle kaudelle on myös avoinna. Hae mukaan tästä linkistä ja kehitä kanssamme seuraava Suomalainen Menestysresepti!

 

Jaa