Foodwestin varastovastaava Tommi Nivalalla on vastuu siitä, että kun tuotanto alkaa, on raaka-aineiden oltava paikalla – ja oikeassa olomuodossa.

– Esimerkiksi pakastemehut on otettava sulamaan hyvissä ajoin ennen tuotantoa. Otan vastaan tulevan tavaran, tarkistan ne ja huolehdin eteenpäin tuotannon tai pakkausosaston tarpeisiin. Pidän huolta siitä, että oikea tavara tulee toimittajilta meille, päätyy tehtaalla oikeaan paikkaan ja lähtee myös meiltä asiakkaalle, Nivala kuvailee.

Nivala tunnisti itsensä Foodwestin työnhakuvideosta, jolla etsittiin Seinäjoen uudelle tehtaalle ihmistä, joka pitää huolen järjestyksestä. Suuren elintarvikevalmistajan palveluksessa pitkään työskennellyt Nivala sai paikan.

– Työssä on paljon muistettavaa, ja aika paljon kertyy post it -lappuja työpisteelle. Tuotantosuunnitelmaa luetaan tarkkaan joka vaiheessa. Muuton aikaan oli kiireisintä aikaa, kun tuotannon valmistelua saatettiin tehdä kahdessa paikassa yhtäaikaa. Silloin oma kovalevy ei meinannut pysyä mukana, Nivala nauraa.

Vuonna 2019 Foodwestillä aloittaneen Nivalan mukaan varastovastaavan työssä parasta on olla osa suurempaa prosessia, mutta hallita silti omaa työtään.

– Päivän sisällön saa hyvin pitkälti suunnitella itse. Minun tekemiseni kuitenkin mahdollistaa muiden työnteon, ja voin omalta osaltani auttaa heitä työssään. Olen järjestelmällinen ihminen, tykkään kotonakin siitä, että tavarat löytyvät omalta paikaltaan, Nivala toteaa.

Nivala on valmistunut liikunnanohjaajaksi ja urheiluhierojaksi, ja valmentaa pesäpalloa Seinäjoella. Pitkäaikainen rakkaus lajiin vei hänet valmennustöihin heti valmistumisen jälkeen, mutta pian päivätyö löytyi elintarvikelogistiikasta. Urheilu ja kahden lapsen isänä oleminen täyttävät vapaa-ajan.

– Se on sitä kuljeta, kustanna ja kannusta -meininkiä, Tommi Nivala hymyilee.

 

Timanttia nyt
  • Auringonpaiste, joka saa mieltä virkeäksi.
  • Se, että koronasta huolimatta saa joka aamu lähteä töihin.
  • Foodwestin mukava ja kannustava työyhteisö!