Foodwestin tutkimuskoordinaattori Anni Tiaisen toteuttama opinnäytetyötutkimus kertoo, että suomalaiset arvostavat hyvinvointituotteina kotimaisia raaka-aineita, kuten metsämarjoja ja kauraa.

– Hyvinvoinnin perusta tulee oikeanlaisella ruoalla, superfood on voimaruokaa hetkelliseen tarpeeseen, hän linjaa.

Tampereen ammattikorkeakoulusta restonomiksi valmistunut Anni pohjusti opinnäytetyöllään hyvinvointiruokaan keskittyvää hanketta. Nettikysely yli 500 suomalaiselle paljasti, että suosion kärjessä ovat etenkin mustikka ja puolukka.

Annin ura Foodwestissa alkoi pari vuotta sitten opiskeluun sisältyvällä harjoittelulla. Hän on edelleen samalla tiellä, nyt kenttätyöstä vastaavana tutkimuskoordinaattorina. Hän organisoi tuotetestejä, käsittelee aineistoja sekä laatii tutkimuslomakkeita.

– Tämä on mahtava työpaikka, pääsen näkemään tuotekehityksen koko kaaren. Saan seurata, miten kuluttajat reagoivat maistaessaan kehitteillä olevaa tuotetta ja miten heidän antamansa vastaukset näkyvät tutkimustuloksissa.

Foodwest tarjoaa vastavalmistuneelle haasteellisen työpaikan, jossa voi jatkuvasti kehittyä. Uusien tuotteiden ja elintarvikealan trendien seuraaminen vaatii valppautta, ja varsinkin tuotetestien järjestämisessä on monesti tiukat aikataulut.

– Lopullinen palkinto työstä tulee, kun näen tutkitun tuotteen tai pakkausuudistuksen kaupan hyllyllä ja kuluttajat ottavat sen omakseen, hän lisää hymyillen.

Vapaa-ajalla hänet pitää liikkeellä kaksi norwichinterrieriä, joita lenkittäessä työasiat unohtuvat. Mieluisan harrastuksen tarjoaa myös koripalloyhteisö Raholan Pyrkivä, jonka seuratoiminnassa Anni on mukana. Hänen miehensä pelaa samassa seurassa.

 

Timanttia nyt
  • Valmistuminen, enää ei tarvitse sinkoilla työn ja opiskelun välillä.
  • Kuluttajien kohtaaminen on aina antoisaa.
  • Kesäloma ja DIY-projektit. Nyt tee se itse -projektina syntyneeltä lavasohvalta puuttuu enää lomailija.