Työpaikka voi syntyä myös niin, että asiakasyritys kertoo tarpeistaan palvelun tuottajalle. Näin tapahtui Sara Pohjavuorelle, joka aloitti viime keväänä Foodwestin ravitsemusasiantuntijana. Yli 15 vuoden kokemus kotimaisissa ja kansainvälisissä elintarvikeyrityksissä toi hyvän lisän Foodwestin palvelutarjontaan.

– Signaali tuli asiakkaalta, he kaipasivat ravitsemusasiantuntijan palveluja. Siitä se sitten lähti, ja töitä on ollut mukavasti. On ollut mielenkiintoista luoda uutta työtehtävää omannäköiseksi, Sara sanoo.

Foodwestin ravitsemusasiantuntijan palveluja voi ostaa yrityksen kulloisenkin tarpeen mukaan. Joissakin tapauksissa Sara työskentelee asiakkaan luona säännöllisesti, toisinaan hän hoitaa tilauksen etänä omalta toimipisteeltään.

Saralla on kokemusta elintarvikkeiden ravitsemus- ja terveysväitteiden käytön edellytyksistä, tuotteiden ravitsemuksellisesta viestinnästä ja ravitsemuskoulutuksista. Hän on tottunut työskentelemään monien eri sidosryhmien kanssa, tekemään asiantuntijayhteistyötä sekä antamaan ravitsemusasiantuntemusta uusien tuotteiden tai tuoteryhmien kehitykseen.

– Tarvittaessa on myös Foodwestin tiimin monipuolinen osaaminen käytössä, teen yhteistyötä esimerkiksi markkinatutkimuksen, tuotetietopalveluiden ja tuotekehityksen kanssa, hän havainnollistaa.

Elintarvikealan trendit, kuten kasvispainotteinen ruoka, punaisen lihan vähentäminen, uudet kasvisproteiinit ja fleksaaminen ovat tuttuja juttuja myös Saran työssä, samoin kuin ympäristöystävällisyys ja hävikin vähentäminen.

– Olen saanut asiakkailta kivoja projekteja. Viihdyn hyvin uudessa työssäni.

Helsingissä asuvan Saran perheeseen kuuluu mies sekä kaksi alakouluikäistä tytärtä, jotka harrastavat voimistelua. Harrastuskuskausten ohessa Sara on innokas juoksija ja pitää kunnostaan huolta myös jumppaamalla.

 

Timanttia nyt:
  • Innostava, mielenkiintoinen ja monipuolinen uusi työ sekä monet uudet työyhteisöt
  • Mahtavaa huomata, että moni satsaa alkuvuonna omaan hyvinvointiin, toivottavasti se jatkuu läpi vuoden
  • Uuteen kuntokeskukseen vaihtaminen piristi mukavasti, kun jumppatarjonta monipuolistui