Business Finlandin uusi Sprint-rahoitus tarjoaa pienille yrityksille erinomaisen mahdollisuuden vauhdittaa kansainväliseen kasvuun tähtäävien innovaatioiden kehitystä. Rahoitusta voidaan hyödyntää esimerkiksi markkinapotentiaalin validointiin, asiakastarpeiden testaamiseen, pilotointiin sekä liiketoiminta- ja kasvusuunnitelmien rakentamiseen.
Foodwest voi auttaa yrityksiä rakentamaan Sprint-projekteista vaikuttavia ja käytännönläheisiä kokonaisuuksia, tuloksellisesti. Emme tyydy pelkkään projektisuunnitteluun ja rahoituksen hakemiseen, vaan tuotamme myös konkretiaa ja tuloksia kehitystyölle.
Asiantuntijapalvelumme soveltuvat erityisesti tilanteisiin, joissa yritys tarvitsee esimerkiksi:
- elintarvikealan erityisosaamista tuote- ja konseptikehitykseen (uuden ratkaisun kehittäminen, prototyyppaus ja MVP-version toteuttaminen)
- kuluttaja- ja markkinaymmärrystä uuden ratkaisun validointiin
- tukea pilotointeihin ja testaukseen asiakasrajapinnassa
- tutkimus- ja kehittämissuunnitelmien tekeminen ratkaisun jatkokehittämiseksi
Sprint-avustus kattaa jopa 75 % projektin hyväksytyistä kustannuksista, ja rahoitusta voi saada enintään 100 000 euroa. Hakemukset tulee jättää Business Finlandiin.
Nyt on hyvä hetki valmistella rohkeita kasvuprojekteja. Foodwestin asiantuntijat auttavat mielellään tunnistamaan, miten Sprint-rahoitusta kannattaa hyödyntää juuri oman yrityksen kehitystarpeisiin.
Ota meihin rohkeasti yhteyttä – rakennetaan yhdessä lisää kilpailukykyä kansainvälisille markkinoille.

Harri Latva-Mäenpää
Toimitusjohtaja, FTFoodwest Oy
harri.latva-maenpaa@foodwest.fi