Tietoa tutkimusvastaajille

Muuta tietojasi ja tietosuoja

Kysyttävää tutkimukseen liittyen?

Lue makuvaikuttajien kokemuksia

Kuluttajapaneelissamme pääsee osallistumaan tuotetestauksiin sekä nettitesteihin joiden avulla vastaaja voi vaikuttaa tulevaisuuden elintarvikkeisiin. Toisinaan tutkimukset ovat myös ryhmäkeskusteluja tai verkkoyhteisöjä, joissa sukelletaan syvemmälle kuluttajan ajatusmaailmaan. Vastaajalle tulee ilmoitus sähköpostiin kun hänet on kutsuttu vastaamaan kyselyyn. Panelistiksi ryhtymällä ei tarvitse sitoutua mihinkään, vastaaja voi itse päättää milloin ja mihin tutkimuksiin hän haluaa osallistua.

Suosittelen ehdottomasti liittymään Foodwestin Kuluttajapaneeliin!

Olen ollut Foodwestin kuluttajapaneelissa jo useamman vuoden. Liityin mukaan, kun törmäsin kiinnostavan tuotteen tuotetestaukseen lähikauppakeskuksessani. Olen usein liikkeellä ilman kiirettä, joten osallistun tutkimuksiin mielelläni. Nyt olen testannut monenlaisia tuotteita niin kotona kuin paikan päälläkin. Tuotetesteissä tulee vastaan myös tuotteita, joita itsekin haluaisi käyttää, joten testaamisen kautta löytyy uusia ideoita tai suosikkituotteita.

 

Kuluttajapaneelin kautta saa oman äänensä kuuluviin tuotekehityksessä. On ollut kiva huomata, että kaupan hyllyssä oleva tuote on vaikkapa sellaisessa pakkauksessa, jota on itse tutkimuksessa ehdottanut. Se antaa tunteen, että omilla vastauksilla on merkitystä. Jotkin tuotteet ovat niin innovatiivisia, että ne menevät suoraan ostoslistalle: etenkin viimeksi testaamani grillaukseen sopivat tuotteet olivat tosi hyviä!

 

Testaaminen on helppoa ja miellyttävää, eikä vie liikaa aikaa arjessa. Kutsuja testeihin ja tutkimuksiin tulee sopivan harvakseltaan, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Testien kysymykset on aseteltu niin, että oman mielipiteen saa kerrottua helposti, eikä niihin vastaamiseen mene tuntikausia. Yleensä testaus ja vastaaminen hoituu alle puolessa tunnissa.

Jenni, 29

Oliver, 28

Foodwestin Kuluttajapaneeliin kannattaa liittyä!

Liityin Foodwestin Kuluttajapaneeliin puolisen vuotta sitten, mutta olen aiemminkin osallistunut yksittäisiin elintarviketestauksiin kauppakeskuksissa.

 

Kuluttajapaneeli kuulosti mielenkiintoiselta, ja minusta on mukava päästä vaikuttamaan tätä kautta. Koska kokemukseni ovat olleet hyviä, olen kertonut myös tuttaville tästä mahdollisuudesta.

 

Testattavien tuotteiden kirjo on laaja, siis aivan laidasta laitaan. Tykkään siitä, että tuotteet voi hakea kotiin ja niitä saa testata ajan kanssa. Lomakkeet saa mukaan, jotta niihin voi tutustua etukäteen sekä testauksen lomassa ennen vastausten kirjaamista verkkoon. Testaaminen ei vie kauaa, ja sen voi tehdä omaan tahtiin annetun aikarajan puitteissa.

 

Tämä on ollut kiva kokemus, jossa saa vaikuttaa tuotteiden kehitykseen mutta myös kokeilla itselle vieraita elintarvikkeita. Olen löytänyt testien kautta tuotteita, joita haluan käyttää arjessa jatkossakin.

Usein kysytyt kysymykset

Foodwest Oy on suomalainen elintarvikealan kehittäjä, jonka asiakkaita ovat erilaiset elintarvikeyritykset. Pääosin tutkimusten toimeksiantajina ovat tunnetut kotimaiset teollisuusyritykset.

Foodwest käsittelee kuluttajapaneelin tietoja ehdottoman luottamuksellisesti. Yhteystietoja ei koskaan luovuteta ulkopuoliselle taholle, eikä niitä käytetä mihinkään suoramarkkinointiin tai myyntiin. Tulet saamaan meiltä ainoastaan kutsuja osallistua tutkimuksiin. Myöskään yksittäisen vastaajan tiedot eivät koskaan käy ilmi tuloksista, eikä niitä toimiteta tutkimuksen tilaajalle.

Pääsääntöisesti tutkimuksemme liittyvät aina jollakin tavalla elintarvikkeisiin. Kyseessä voi olla uuden tuotteen kehittämiseen tai pakkaukseen liittyvä tutkimus, toisinaan arvioidaan aivan uusia tuoteideoita. Tutkimukset voivat liittyä tuotteisiin tai niiden käyttöön tai eri tuotemerkkeihin.

Silloin tällöin. Välillä tutkimuksia tehdään enemmän ja välillä vähemmän.

Tuotetestaukseen osallistuvat saavat aina testituotteen ilmaiseksi. Lisäksi tutkimuskohtaisesti järjestetään arvontoja, joissa arvotaan yleensä lahjakortteja kauppoihin tai GoGift.com -sivustolle.

Valitsemme jokaiseen tutkimukseen kutsuttavat satunnaisotannalla paneelistamme. Näin ollen kutsua tutkimukseen ei tule aina kaikille. Olet kuitenkin paneelissamme ja tulet todennäköisesti saamaan kutsuja lähiaikoina.

Kyllä, toteutamme sekä tuotetestejä että nettitestejä. Voit valita mihin tutkimuksiin haluat osallistua.

Tuotteita voi noutaa toimipisteistämme: Tampereella joko keskustan tuntumasta tai Koivistonkylästä ja Helsingissä Kannelmäestä tai Herttoniemestä. Tarkka hakupaikka ilmoitetaan tutkimukseen osallistuville. Tutkimuksesta riippuen tuotteet voidaan joskus myös lähettää lähimpään postiin tai toimittaa kotiovelle asti. Kerromme tutkimuskohtaisesti toimitustavan, minkä jälkeen voit päättää, haluatko osallistua kyseiseen tutkimukseen.

Kysyttävää tutkimukseen liittyen?

Lähetä meille viesti!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.